Olen Minna Kujala os. Yliselä Seinäjoelta/Peräseinäjoelta, syntyisin Alavudelta,

 

 

Pysähdys:

 

Vuonna 1996 ollessani 16-vuotias isäni menehtyi äkillisesti vasemman sepelvaltimon tukokseen. Muistan, että silloin heräsin ensimmäisen kerran hengellisesti ja kiinnostuin siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Luin myös hengellisiä kirjoja, joita uskovat olivat meille tuoneet. Samaan aikaan elämä jatkui raskaana, seuraavaksi kuoli mummuni (äitini äiti) ja sitten vielä paras ystäväni. Kiinnostus hengellisiin kirjoihin lopahti, eikä näissä asioissa päästy silloin sen pidemmälle. Luotin siihen että minut oli lapsena kastettu ja rippikoulu oli suoritettu.  Elämä siis jatkui omaa entistä rataansa eteenpäin.

 

Enkeli:

 

Noin kaksi vuotta noiden tapahtumien jälkeen asuin Alavudella, jossa minulla oli ratsastustalli. Olin illalla ihaillut mahtavia revontulia taivaalla. Iltatalli oli juuri saatu tehtyä ja olimme tyttöjen kanssa pihalla iltatupakalla. Kävelin tallin pihassa, kunnes yhtäkkiä katsoin taivaalle. Meidän yläpuolellamme oli koko taivaan peittävä enkeli.Totta se oli, eikä se ollut mikään välähdys vaan iso enkeli joka viipyi taivaalla useita minuutteja. Vähitellen enkeli katosi ja samalla katosivat  revontulet taivaalta. Se oli mahtava kokemus, jota silloin en osannut arvostaa. En puhunut siitä paljoakaan, monethan eivät olisi sitä uskoneet, vaan leimanneet minut hulluksi. Tänä päivänä minua ei haittaa, mitä muut minusta ajattelevat. Tiedän varmaksi senkin, että enkelit ovat todellisia. Kuitenkaan tämäkään kokemus ei saanut minua etsimään Jumalan valtakuntaa. Jumala oli kuitenkin lähettänyt tuon enkelin pysäyttääkseen minut ajattelemaan, mutta ohitin kutsun jälleen. Tämän jälkeen Jumalan kutsu hiljeni neljäksitoista vuodeksi.  Elämäni jatkui jälleen normaaliin tapaan töitä tehden.

 

Elämän taivalta:

 

Tuohon neljääntoista vuoteen mahtuu paljon niin iloa kuin suruakin. Seuraavaksi tuon vain muutaman asian esiin tuosta ajasta. Muutin Peräseinäjoelle nykyisen aviomieheni Jannen luo vuonna 2003. Poikamme syntyi vuonna 2007 ja tyttäremme Julia 2010. Julian syntymän jälkeen tuli  olo, että nyt minulla on kaikki, mitä ihminen onneen tarvitsee. Oli terveet  lapset, työrintamalla kaikki oli paremmin kuin hyvin ja parisuhde oli kunnossa. Elämä kukoisti ja minulla oli ystäviä. Näin jälkikäteen mietittynä minulla ei ollut yhtään mitään. Kuinka sokea ihminen voikaan olla iankaikkisuusasioille. Minä olin kovaa kyytiä matkalla helvettiin, jota en silloin millään tavalla tajunnut tai tiedostanut.

 

 

Toinen etsikkoaika alkaa:

 

Mieheni äiti alkoi sairastaa kesällä 2011 ja muutaman kuukauden  kuluttua siirtyi tästä ajasta kirkkauteen.Tiesin, että muori oli uskova, mutta en koskaan miettinyt sitä sen pidemmälle. Mitä sitä miettimään, sillä kaikkihan me taivaaseen menemme, kun kuolemme; vain pahat ihmiset menevät helvettiin. Tämä oli käsitykseni asioista. Mutta missä menee raja? Kuka on hyvä ja kuka paha? Muorin sairastellessa heräsi taas mielenkiinto hengellisiä asioita kohtaan. Pyysinkin mieheni isältä jotain luettavaa, sillä tiesin, että hänellä oli näihin asioihin liittyviä kirjoja. Muistan kokeneeni tätä samaa  hengellisten kirjojen janoa vuosia sitten, mutta nyt se oli paljon voimakkaampaa. Janosin jotain niistä kirjoista, vaikka en ymmärtänyt paljoakaan, mitä luin. Polte oli kuitenkin niin kova, että lukea piti.

 

Oli tavallinen sunnuntaipäivä, 23.10.2011 ja päivä oli tullut iltaan ja menimme nukkumaan. Pian vierestä jo kuului kuorsaus, kun mieheni  nukahti. Itse olin vielä hereillä. Makasin sängyllä, kun yhtäkkiä minut valtasi rakastava, välittävä ja kutsuva tunne. En nähnyt ketään, mutta tunsin, että joku on aivan lähellä. Se tuntui niin hyvältä, ettei sitä voi sanoin kuvata. Tuntui siltä, että minua luettiin kuin avointa kirjaa. Sydämestä nostettiin esiin koko ajan uusia asioita ja tekojani. Se ei tuntunut millään tavoin epämiellyttävältä; päinvastoin, se oli sanoin kuvaamattoman ihana tunne. Kysyin ääneen: ”Kuka sinä olet? Oletko sinä Jeesus?”  (Olin kuitenkin jo sen verran lukenut että hahmotin tilanteen kuka minulle voisi puhua.) Jatkoin vielä: ”Tässä minä olen, mitä minun pitää tehdä?” Vastaus tuli välittömästi: ”Rukoile.” Niin laitoin kädet ristiin ja aloin rukoilla. Viimeksi olin rukoillut joskus pikkutyttönä. Tuon hetken jälkeen sisimpäni täyttyi uudella ilolla, rauhalla ja rakkaudella, jotka voidaan saada vain Jumalan armosta. Pelastuksen antaa Hänen poikansa Jeesus, joka ristiinnaulittiin meidän kaikkien tähtemme, myös sinun. Tuossa hetkessä tulin Uskoon eli Uudestisynnyin Jumalan Lapseksi. Raamattukin jo sanoo: Ilman uudestisyntymistä ei taivaan portit avaudu. Minäkin olin omasta mielestäni menossa taivaaseen, mutta toisin olisi käynyt, jos lähtö olisi tullut. Ymmärrän sen nyt, kun olen saanut kokea pelastuksen ja sydän on täynnä rakkautta, rauhaa ja iloa. Minulla on varmuus siitä, missä minun kotini on.

 

”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Totisesti, totisesti minä sanon sinulle:

joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.’

(Joh. 3:3)

 

Siunaavin terveisin

Minna Kujala

Olen Janne (Köpi) Kujala Seinäjoelta/Peräseinäjoelta.

 

 

Nuoruus ja Valinnan paikka:

 

Nuorena kävin jonkin verran kokouksissa ja lastenleireillä. Näin miten Jumala toimii ja on todellinen. Näin omin silmin Jumalan ihmetekoja ja uskoontuloja. kuulin myös saarnoja, missä selvisi elämämme tarkoitus ja miksi Jeesus on kuollut puolestamme.  Itseänikin alkoi kiinnostaa nämä asiat. Tiesin että jos mielin taivaaseen, on minunkin päätettävä ja valittava Jeesus Herrakseni. Tiesin että kaikille ihmisille tulee aika, jolloin hengelliset asiat alkavat kiinnostaa. Usein tuota aikaa kutsutaan ”etsikkoajaksi.”

 

Mietin tuolloin paljon hengellisiä asioita. Sitten eräässä kokouksessa koin että olisi aikani valita.  ”minun olisi nyt aika päättää, seuraanko Jeesusta vai maailman herraa” - päätös kun on jossain vaiheessa tehtävä. (Jo se että en tee päätöstä Jeesuksen puoleen on ”päätös” jatkaa maailman ruhtinaan saatanan vallassa.) Tiesin, ettei etsikkoaikani kestä ikuisesti. Pastori esitti kysymyksen:, haluanko antaa elämäni Jeesukselle? Nousin penkistä ja lähdin pihalle. Mietin mitä koulussa sanottaisiin ja mitä kaverit sanoisivat. Valinta on aina meidän, Jumala kutsuu, Jumala ei pakota. Kuin sormea napsauttamalla etsikkoaikani päättyi tuohon väärään valintaan ja Jeesus-asiat eivät enää kiinnostaneet.

 

Olin kouluaikana ja ammattikoulunkin ajan kiltti, en tehnyt  mitään ”väärää” elämässäni. Olin hiljainen ja ujo. En juonut enkä polttanut.  Armeijaan menin 1998 ja  sinä aikana aloin muuttua. Ehkä siihen asti jotenkin alitajuisesti yritin omalla elämälläni elää Jumalaa miellyttävää ”tekopyhää” elämää.

 

Armeijan jälkeen ostin kotitilan. Nyt loppukin ”tekopyhyys” sysättiin nurkkaan ja aloin elää mahtavaa ”unelmaani”. Aloin säännöllisesti käyttää alkoholia viikonloppuisin ja usein viikollakin. Myös monet muut aineet ja päihteet olivat kuvioissa mukana. Elämääni tuli kaikki mahdollinen kauheus. En nyt lähde niitä tähän listaamaan, mutta tuo aika pitää sisällään paljon tuskaa, murhetta, itkua ja järjettömyyttä.

 

Sitten kohtasin vaimoni Minnan. Muutimme yhteen asumaan ja aloimme yhdessä rakentaa elämäämme. Samaan aikaan oma todellinen elämäni kynti pohjamutia ja vajosin aina vaan syvemmälle huonoille poluille. Aina välillä yritin olla hyvä, mutta yritykseni kaatui aina ja vajosin samoihin asioihin. Haastoin usein riitaa ja ajauduin tappeluihin. Minulla oli useita päällekkäisiä ehdollisia tuomioita ja sakkoihin meni kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Ajokortista ei ollut tietoakaan. Baareissa ja kylillä esitin kuitenkin kovista, mutta kotona olin rikki. Elämässäni ei todellisuudessa ollut mitään. Hartioitani painoi tuska, toisille tehty pahuus, katkeruus, viha ja elämän tyhjyys.

 

Kohti parempaa:

 

Vuonna 2009 aloitimme maatilan laajennuksen. Satsasimme tosissamme ja käytimme siihen voimavaramme, joten kaikki ”pahanteko” jäi vähemmälle. Se paransi  perhe-elämäämme ja rauhoitti minuakin. Rakennusprojekti kesti kesään 2011 ja siinä vaiheessa kaikki alkoi olla päällisin puolin mallillaan. Joskus tuona kesänä mietin itsekseni, että mihin tässä muka jotain Jeesusta tarvittaisiinkaan, kun ominkin voimin ja kovalla työllä saa asiat järjestykseen. En vielä ymmärtänyt, elämä maan päällä kestää parhaimmillaankin vain kymmeniä vuosia, mutta tuonpuoleisessa IKUISESTI.

 

Jumala joutui nyt käyttämään melko kovaa puhetta pysäyttääkseen minut ”kaiken hyvän keskellä”, koska en muuten olisi pysähtynyt enkä ymmärtänyt. Tällä kertaa puhe tuli äidin sairauden kautta. Äiti siis sairastui vakavasti, ja taas alkoi hengelliset asiat kiinnostaa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että mitäs jos tuo sairastunut olisinkin ollut minä? Mitä jos minä kuolen? Olenko siihen valmis?

 

Äidillä todettiin aivokasvain. Muutamaa päivää myöhemmin selvisi, että se on erittäin pahanlaatuinen ja nopeasti etenevä. Tuona hetkenä elämäni pysähtyi ja aloin miettiä, mitä on rajan takana? Nyt kun elämäni piti olla mallillaan, ei se ollutkaan ja hädässäni rukoilin Jumalaa. Päiviä myöhemmin äiti pääsi kirkkauteen. Olin yrittänyt vielä äidin sairaudenkin aikana vetää kovan miehen roolia, mutta nyt alkoivat palaset murtuilla. Tuo uutinen kuolemasta musersi minut kokonaan. Tuona armon päivänä 24.10.2011 nöyrryin ja rukoilin Jeesusta ottamaan minut omakseen. Enää ei ollut ihmispelkoa tms. Siitä hetkestä eteenpäin elämäni muuttui. Viha ja katkeruus ihmisiä kohtaan poistui silmänräpäyksessä, synnilliset himot kaikkosivat, nuo kaikki asiat mitä omin voimin olin yrittänyt elämässäni muuttaa ja parantaa muuttui vasta kun Jumala puuttui peliin.

 

Silmät avautuivat ja nyt ymmärrän kaiken. Ymmärrän hyvin ystäväni jos et ole uskossa ettet usko minua ja naurat minulle, niin minäkin tein uskoville vuosia sitten. Mielipiteitä voi olla monia.  Mutta jos taivaaseen haluat sinne on vain yksi tie, ja sinun on valittava Jeesus omakohtaisesti. Automaatio pelastusta ei ole.  Mieti ystäväni ja valitse oikein.

 

Siunausta,

Janne Kujala

Jaa tämä sivu